Parsimisen pitäisi kuulua jokaisen vaatteidenrakastajan repertuaariin. Kun vaate on käytössä kulunut, sille saa lisäaikaa pienellä korjailulla. Parsiminen on taitolaji ja museoissa näkyykin aivan mielettomiä korjauksia. Sellaisia, joissa on paikkaa paikan päällä ja vaate näyttää silti upealta. Kun vaatteet olivat arvokkaita, parsiminen ei ollut vaihtoehto vaan ainoa mahdollisuus. Tänä päivänä naisella on (onneksi) muutakin tekemistä kuin kodin tekstiilihuolto, mutta ekologisuuden nousun myötä parsimisella on edelleen paikkansa. Minulla on parsimiskammo, mutta kun lupauduin korjaamaan huomaamattomasti kaverin selästä revenneen paidan (sama tyyppi, jonka toiseen paitaan vaihdettiin sifonki selkäkappaleeksi). Ei auttanut kuin valita paras korjaustapa, joka tässä tapauksessa oli alikeompelutyylinen käsinparsinta (kuvasarja postauksen lopussa). Tunti työssä meni, mutta paikka on uskomattoman huomaamaton. Suuri osa paikkaamisen onnistumisessa on oikean tekniikan ja materiaalien valinnassa.
Vaatevallankumouspäivänä pari viikkoa sitten viimeistelin parsimistyöni Rinnan Parsintapajassa ja huomasin, että kyllä käsityöihmiset parsia osaavat ( ja ne jotka eivät osanneet, oppivat hetkessä). Ehkä yleinen parsimattomuus johtuu vain vääristä olosuhteista: kuka jaksaisi yksin paikata ankeita reikiä, kun seurassa homma sujuu paljon jouhevammin. Lisää tällaisia pajoja! Kuvissa Parsintapajan osallistujien töitä.
Vaatteen voi korjata riisumattakin, jos vaan yltää paikattavaan kohtaan. Kuvan levehelmainen pitsimekko oli helppo korjata lennosssa. Jos paikattava materiaali on läpinäkyvää, valitse paikkauslanka siten, että se sopii täydellisesti kankaaseen. Ja luonnonkuitua luonnonkuiduille, tekokuituja voi paikata tekokuiduilla tai jollei vetolujuudella ole väliä, millä tahansa.
Tässä on hauska idea: lapsen villahousut ovat kuluneet polvista puhki. Joustinneulosta on vaikea kursia kasaan isolta alueelta, joten ronskeilla pistoilla reiät umpeen ja päälle pöllömerkit. Alta näkyvät pistot tuovat hahmoihin kolmiulotteisuutta ja toimivat jopa osana kokonaisuutta. Lapsi tuskin huomaa pistoja, kun huomio kiinnittyy söpöihin pöllöihin.
Reikä pitää korjata tarpeeksi suurelta alueelta, muutoin ohuet reunat kuluvat hetkessä on oltava uudestaan parsimassa. Ideana on ommella ensin yhteen suuntaan tukilankoja ja sitten pujotella lanka ristikoksi toiseen suuntaan. Lopputuloksena on kestävä palttinasidos.
Parsimista yksinkertaisuudessaan: vuoritetun vaatteen sauma on ratkennut ja käsin ompelemalla sen saa korjattua hetkessä.
Kun kirppu syö neulevaatteen, tarvitaan parsimistaitojen lisäksi kärsivällisyyttä. Ohuessa merinovillavaatteessa voi olla lukuisia minimaalisia reikiä, jotka suurenevat käytössä, jollei niitä korjaa. Parsijalla oli mukana täysin neuletakin väristä villalankaa. Kannattaa suunnitella työ siten, että rei’istä todella tulee mahdollisimman huomaamattomia -joskus kannattaa käyttää ompeluun vain yhtä säiettä kerratusta langasta.
Ja sitten vielä yksi esimerkki, eli oma työni. Kaverin paita oli revennyt selästä napin kohdasta. Kun pyysin häntä pukemaan paidan päälleen korjaustoimenpiteiden suunnittelua varten, huomasimme, että paita kiristi hihansuukaitaleista hauiksen kohdalta (vaatteessa pienet puhvihihat). Eli koko vaate oli jäänyt liian pieneksi eikä selkään jäänyt tarpeeksi väljyyttää käsitä liikuteltaessa. Koska paita oli ystävälleni tärkeä, päädyimme ratkomaan kiristävät hihansuukaitaleet irti ja käyttämään niistä saatua materiaalia korjaukseen. Lopputuloksesta tuli onnistunut ja vaate pääsi takaisin käyttöön.
Alkutilanne: nappi oli repinyt kankaaseen reiän, jonka ystäväni oli paikannut huterasti.
Irrota nappi, jotta pääset näkemään kohteen paremmin. Kun vanhat parsinlangat oli purettu, näkyi reiän todellinen koko. Hihansuista jääneestä kaitaleesta leikkasin tarpeeksi ison tilkun reiän alle. HUOM! Jos katsot valmista parsintaa, huomaat, että kankaasta on valittu kuvioitu kohta. Käytä hyväksesi kangaspalan sommittelussa yhtenäisyyttä lisääviä elementtejä. Reiän rispaantuvat reiät käänsin nurjalle ja kiinnitin tilkun pienillä pistoilla reiän reunoista.
Sitten aluksi irrotettu nappi paikoilleen. Kun venytin nappia siihen suuntaan, johon vaate kiristyisi, huomasin, että sama kohta ratkeaa helposti uudelleen. Tein paikan ulkopuolelle, tässä tapauksessa sivulle napista poispäin, nurjalle muutaman huomaamattoman piston, joka kiinnitti paikkakankaan päälliseen. Näin rasitus kohdistuu käytössä laajemmalle alueelle.
Kun nappilista on kiinni, ei paikkausta näy. Kun vaate käytössä hiukan venyy nappien kohdalta, ei alta paljastu mitään epämääräistä.
